Ruotsin uusi dekkaritähti Simon Häggström puolustaa ihmiskaupan uhreja
Tukholmalainen ihmiskauppaan ja prostituutioon erikoistunut poliisi Simon Häggström näkee työssään rankkoja ihmiskohtaloita. Ihmiskaupan uhrien tarinat jäivät vaivaamaan ja nyt Häggström herättelee kirjoillaan taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta. Pohjoismaisen jännityskirjallisuuden uusi tähti vierailee Helsingissä helmikuussa 2022, kun ensimmäinen romaani He juoksivat pakoon ilmestyy suomeksi.
Sanotaan, että helppohan Pohjoismaissa on kirjoittaa rikoksista, kun mitään oikeita ongelmia ei ole. Ihmiskauppaa ja seksuaalirikoksia tutkiva poliisi Simon Häggström on kuitenkin nähnyt aitiopaikalta, miten syviä ja todellisia ongelmia on Pohjoismaissakin.
Esikoisromaani, jonka inspiraationa ovat todelliset tapahtumat
Ensimmäisessä jännitysromaanissa He juoksivat pakoon Simon Häggström vie lukijan kädestä pitäen ruotsalaisen ihmiskaupan ja prostituution maailmaan. Miltä näyttää kesäinen Tukholma nuorten karkulaisten Malvinan ja Jenniferin silmin? Entä seksiä ostavan pankinjohtajan, tai prostituoitujen asiakkaita pidättävien poliisien silmin? Kauniin kaupungin varjoissa elää ihmisiä, joita elämä on haavoittanut ja niitä, jotka haluavat käyttää heitä hyväkseen. Mutta pääseekö aina joku karkuun - joko pedofiiliä tai oikeutta? Kiihkeä tarina pitää otteessaan loppuun saakka.
Häggströmin esikoiskirjaa on myyty Ruotsissa yli 60 000 kappaletta. Kirja julkaistaan Suomen lisäksi Norjassa ja Tanskassa ensi vuonna.
”Todellisuus on pahempaa kuin mitä kirjoitan”
Alun perin kirjoittaminen oli Simon Häggströmille terapiaa, sillä poliisin työssä kohdattuja rankkoja asioita piti käsitellä jollain tavalla. Ihmiskaupan uhrien järkyttävät kohtalot alkoivat elää omaa elämäänsä kirjan sivuilla. Häggström kuitenkin muistuttaa, ettei voi kirjassaan tai Suomessakin suositulla Instagram-tilillään kertoa kaikkein raaimpia kohtaloita, koska kukaan ei uskoisi sellaista tapahtuvan rauhallisessa pohjolassa. Kenen tahansa meidän naapurin nuori tyttö voi olla ihmiskaupan uhri, mukava setä hyväksikäyttäjä.
Ruotsissa Simon Häggström on tunnettu aktiivisena keskustelijana ja naisten oikeuksien puolustajana. Simon Häggströmin ensimmäinen romaani He juoksivat pakoon julkaistaan suomeksi 1.2.2022 ja menestyskirjailija vierailee Helsingissä tiistaista torstaihin 15.-17.2.2022
Arvostelukappaleet ja Simon Häggströmin haastattelupyynnöt
Sanna Oksama
sanna.oksama@harpercollins.fi
050 572 2162
(20.12.2021-12.1.2022)
Sari Tuomaala
sari.tuomaala@harpercollins.fi
044 9876 989
13.1.2022 lähtien