Kutkuttava pienoisromaani kahdelta maailman suosituimmalta jännityskirjailijalta
Pienoisromaani jännityksen mestareilta —
Will Trent kohtaa Jack Reacherin
Kaksin verroin toimintaa.
Kaksin verroin draamaa.
Kaksin verroin ongelmia.
Maailman menestyneimmät jännityskirjailijat Karin Slaughter ja Lee Child ovat kirjoittaneet yhteistyössä pienoisromaanin. Romaanissa molempien suosituimmat ja luetuimmat henkilöhahmot Will Trent ja Jack Reacher kohtaavat unohtumattomalla tavalla.
Will Trent on peitetehtävässä Fort Knoxissa. Toimeksiantona on tutkia kahdenkymmenenkahden vuoden takaista murhaa. Murhaepäillyn nimi on Jack Reacher.
Jack Reacherillä on Fort Knoxisa oma tehtävänsä. Hänen tulee paljastaa vaarallinen rikollisrinki, joka toimii Yhdysvaltain puolustusvoimien sydämessä. Paitsi että nyt Will Trent on paikalla.
Taustalla on kuitenkin suurempi salaliitto - sellainen, jota sen kummemmin erikoisagentti kuin entinen sotilaspoliisi ei olisi osannut odottaa. Jack Reacherin ja Will Trentin ainoa vaihtoehto on tehdä yhteistyötä ja leikkiä nätisti. Mikäli se vain heiltä onnistuu...
Karin Slaughterin ja Lee Childin kirje lukijoille
Hyvät lukijat,
Olemme todella iloisia, että pienoisromaani, jota olemme suunnitelleet vuosia on nyt vihdoin luettavananne! Me olemme olleet ystäviä nyt jo liki kaksi vuosikymmentä — ja myös toistemme kirjojen faneja. Olemme vuosien vattella keskustelleet usein siitä, mitä tapahtuisi, jos meidän kirjojemme päähenkilöt Jack Reacher ja Will Trent tapaisivat oikeasti. Tarvittiin pitkä keskustelu, ennen kuin keksimme jutun, joka saattaisi heidät yhteen. Sen seurauksena syntyi juoni tarinaan, jota me kumpikin innoissamme kirjoitimme. Lopputulos on Puhdasta kultaa.
Lee Child on maailman menestyneimpiä jännityskirjailijoita. On sanottu, että hänen Jack Reacher -kirjojaan myydään jossain päin maailmaa yksi joka yhdeksäs sekunti. Tähän mennessä on tehty kaksi Jack Reacher -kassamagneettielokuvaa.
Karin Slaughterin teoksia on julkaistu eri puolilla maailmaa 120 maassa yli 35 miljoonaa kappaletta. Hän on kirjoittanut 19 romaania, muun muassa Grant County ja Will Trent -sarjat, Edgar-palkitun Cop Townin sekä Sunday Timesin bestsellerlistalle yltäneet romaanit Kaunokaiset, Hyvä tytär ja Menneisyyden jäljet. Romaaneista Menneisyyden jäljet, Hyvä tytär ja Cop Town on tekeillä elokuva- ja televisiosovituksia. Suomessakin suursuosion saavuttanut Will Trent -sarjasaa jatkoa maaliskuussa 2020, kun Viimeinen leski ilmestyy.
Karin Slaughter & Lee Child
Puhdasta kultaa
Englanninkielinen alkuteos Cleaning The Gold
Suomentaja Virpi Kuusela
ISBN 978915096511
Ilmestymiskuukausi lokakuu 2019
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
HarperCollins Nordic
Myynti ja markkinointi: Sari Tuomaala, 044 9876 989, sari.tuomaala@harpercollins.fi