Karin Slaughterin kirjatuutuus tarjoilee hermoja raastavaa jännitystä
Väkivallan kuvauksia ja kantaaottavuutta
Karin Slaughter on rikoskirjailija, joka ei pelkää esittää mielipiteitään. Kirjoissaan hän nostaa amerikkalaisen yhteiskunnan epäkohtia päivänvaloon. Hänen kirjojaan monet ovat kauhistelleet varsinkin naisiin kohdistuvan väkivallan vuoksi. Slaughter itse pohtii, miten monen miehen kirjoittamat kirjat ovat äärimmäisen väkivaltaisia, mutta silti niiden raakuutta ei nosteta otsikoihin.
Slaughterin uutuus on Will Trent -sarjan yhdeksäs kirja. Kantaaottavuudessaan Viimeinen leski ei ole poikkeus. Kirjan äärimmilleen jännittävän juonen taustalla ovat ajankohtaiset ja kipeät aiheet kuten naisviha, rasistinen kansallismielisyys sekä poliisivoimien politisoituminen.
Karin Slaughter on yksi maailman suosituimpia kirjailijoita. Hänen teoksiaan on julkaistu eri puolilla maailmaa 120 maassa yli 35 miljoonaa kappaletta. Hän on kirjoittanut 19 romaania, muun muassa bestsellerlistoille yltäneer romaanit Kaunokaiset, Hyvä tytär, Kahlittu ja Menneisyyden jäljet. Hänen kirjoistaan Menneisyyden jäljet, Hyvä tytär ja Cop Town on tekeillä elokuva- ja televisiosovituksia. Menneisyyden jäljet -kirjaan pohjautuva Netflix-sarja julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Sarjan pääosia esittävät Toni Colette ja Bella Heathcote.
VIIMEINEN LESKI
Will Trent ja Sara Linton ovat täällä taas – nyt vastassaan hyytävän kylmä ja älykäs joukkomurhaaja!
Tartuntatautien tutkimuskeskuksen, CDC:n tutkija Michelle Spivey kidnapataan ostoskeskuksen parkkipaikalta. Poliisi tekee kaikkensa, mutta ei löydä jälkeäkään sieppaajista.
Kuukautta myöhemmin, kuumana kesäpäivänä Atlantassa räjähtää pommi – alueella, jossa sijaitsevat Emoryn yliopisto, kaksi isoa sairaalaa, CDC ja FBI:n päämaja.
Sara Linton ja Will Trent ryntäävät paikalle kesken perhepäivällisen. Pian he ovat keskellä karmivaa salaliittoa, joka uhkaa tuhansien viattomien henkeä. Kun hyökkääjät sieppaavat Saran, Will ei enää kaihda keinoja tuhotakseen vihollisen ja saadakseen saran takaisin – elävänä...
Karin Slaughter
Viimeinen leski
Alkuperäisteos The Last Widow
Suomentanut Päivi Paju
978-91-509-5736-5
Maaliskuu 2020
Lisätiedot ja arvostelukappaleet
HarperCollins Nordic, Sari Tuomaala
sari.tuomaala@harpercollins.fi, 044 9876 989