Karin Slaughter - 20 vuotta, 20 kirjaa
Karin Slaughterin nerokkaassa trillerissä pahuus tuodaan aivan lukijan iholle
Amerikkalainen Karin Slaughter on yksi maailman suosituimpia kirjailijoita. Hänen kirjojaan on julkaistu 120 maassa ja myyty yhteensä yli 35 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.
Karin Slaughter nostaa kirjoissaan amerikkalaisen yhteiskunnan epäkohtia päivänvaloon. Hän kirjoittaa varsinkin naisiin kohdistuvasta väkivallasta eikä pelkää esittää elämää raaimmillaan. Hän on pohtinut usein kriittisesti sitä, miten monen miehen kirjoittamat kirjat ovat äärimmäisen väkivaltaisia, mutta silti niiden raakuutta ei nosteta otsikoihin samalla tavalla kuin naisten kirjoittamien kirjojen väkivaltaa.
Karin Slaughterin uutuus Vaikeneva vaimo on kirjailijan 20. teos. Kahdenkymmenen romaanin joukkoon kuuluvat muun muassa Will Trent -sarja ja Sunday Timesin bestsellerlistalle välittömästi nousseet Kaunokaiset, Hyvä tytär ja Menneisyyden jäljet. Romaanista Menneisyyden jäljet on tekeillä Netflix-sarja, jota tähdittää Toni Collette. Sarjan ohjaajana on Minkie Spiro.
Vaikeneva vaimo osa osa Will Trent -sarjaa. Kirjan tapahtumat alkavat päivästä, jolloin nainen löydetään metsästä petoeläinten raatelemana. Tarkemmassa tutkimuksessa hänen niskastaan löydetään omituinen pistojälki.
Korkean turvatalon vankilassa kesken mellakoiden eräs vangeista haluaa puhua poliisille. Agentti Will Trent kutsutaan paikalle ja vanki paljastaa tietävänsä jotain arvokasta jo kauan sitten lopetetusta murhatutkimuksesta.
Samaan aikaan löydetään jälleen raadeltu naisen ruumis metsästä. Will Trent ja oikeuslääkäri Sara Linton tutkivat murhaa, ja he päätyvät kahdeksan vuotta vanhan ratkaisemattoman tapauksen jäljille. Tapauksen, jota johti Saran edesmennyt aviomies, poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver. Herää kysymys, pimittikö Tolliver tutkimuksen tietoja? Onko sarjamurhaaja ollut vapaana kaikki nämä vuodet, ja onko hänellä seuraava uhri jo mielessään.
Karin Slaughter
Vaikeneva vaimo
Alkuteos The Silent Wife
Suomentaja Päivi Paju
650 sivua
Formaatit: Sidottu, ekirja, äänikirja
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
HarperCollins Nordic, Sari Tuomaala
sari.tuomaala@harpercollins.fi, 044 9876 989