Hyvä tytär – trilleriuutuus jännityksen mestarilta

Tiedote

Kaksi tyttöä pakotetaan metsään aseella uhaten.
Toinen juoksee pakoon henkensä edestä.
Toinen jää jälkeen.

Kaksikymmentäkahdeksan vuotta aiemmin Charlotte ja Samantha Quinnin onnellinen pikkukaupunkilainen perhe-elämä tuhoutui heidän kotiinsa tehdyssä hirvittävässä hyökkäyksessä. Heidän äitinsä menetti henkensä. Heidän isänsä, Pikevillen huonomaineninen puolustusasianajaja, oli murtunut. Perhe hajosi peruuttamattomasti kammottavan illan salaisuuksien vuoksi.

Kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin Charlotte on kulkenut isänsä jalanjäljissä ja työskentelee asianajajana, hyvän tyttären perikuvana. Kun väkivalta iskee jälleen Pikevilleen ja järkyttävä murhenäytelmä saa koko kaupungin tolaltaan, Charlotte joutuu keskelle painajaista. Sen lisäksi, että hän on ensimmäinen silminnäkijä tapahtumapaikalla, juttu vapauttaa hirvittävät muistot, joita hän on kauan yrittänyt tukahduttaa. Järkyttävä totuus rikoksesta, joka tuhosi hänen perheensä liki kolme vuosikymmentä aiemmin, ei suostu pysymään enää piilossa...

Karin Slaughter syntyi 1971 Georgiassa Yhdysvalloissa ja asuu nyt Atlantassa. Hänen ensimmäinen romaaninsa Sokaistu saavutti suuren kansainvälisen menestyksen. Slaughterin kirjoja on käännetty yli 36 kielelle ja niitä on myyty yli 35 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa.


”Viihdyin Kaunokaisten seurassa. Tarina on viihdyttävä, rosoinen, koukuttava psykologinen trilleri, joka on kirjoitettu älykkäästi.”
- Ullan luetut kirjat -blogi 

"Slaughter… seuraisin häntä minne tahansa."
- Gillian Flynn

"Karin Slaughter on yksi nykyhetken jännittävimmistä yhdysvaltalaiskirjailijoista – genrestä riippumatta."
- Liza Marklund

Karin Slaughter
Hyvä tytär
Alkuteos: The Good Daughter
Suomentaja: Virpi Kuusela
Ilmestynyt lokakuussa

Arvostelukappalepyynnöt:
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Sari Tuomaala, sari.tuomaala@harpercollins.fi, 044 9876 989