Dekkarikirjailija, joka lumosi Norjan
Norjan uusi dekkarikuningas – yli 350 000 myytyä kirjaa
Jan-Erik Fjell (s. 1982) on ottanut haltuunsa Norjan kirjailijoiden kuninkuuden – ja on nousemassa koko Pohjoismaiden dekkarikuninkaaksi. Hänen esikoisteoksensa Pus (vielä suomentamaton) ilmestyi vuonna 2009 ja vuoden päästä siitä ilmestyi hänen ensimmäinen rikosromaaninsa, Ilmiantaja (Tysteren). Suunnattoman suosion saavuttanutta kirjaa ylistivät sekä kriitikot että lukijat. Kahdenkymmenenkahdeksan vuoden iässä hän oli nuorin kirjakauppiaiden jakaman Bokhandler-palkinnon saaja.
Anton Brekken tähdittämiä dekkareita on ilmestynyt jo viisi. Suomeksi niistä on ilmestynyt kaksi: Ilmiantaja ja Vaaran varjo. Brekke-sarja on myynyt Norjassa vakuuttavat yli 350 000 kappaletta. Fjellin tavaramerkkinä on yhdistellä kaunista proosaa, hyvin kehitettyjä hahmoja ja monikerroksinen tarina.
Ilmiantaja
New York 1960-luku
Nuori mies Vincent Giordano korotetaan uusiin asemiin Locatellin mafiaperheessä. Hänen on näytettävä, mihin hän todella pystyy. Ensimmäinen tehtävä on tappaa ilmiantaja. Hän tekee työnsä. Ei kysele. Ei sääli. Ei kadu. Mafiaperhe on tästä lähtien hänen perheensä.
Tapahtuu nyt Norjassa
Fredrikstadissa löydetään kaupungin rikkain mies murhattuna. Teko kuohuttaa kaikkia. Tutkimuksen johtoon kutsutaan rikospoliisista Anton Brekke. Peloton ja häikäilemätön peluri niin pokeripöydässä kuin poliisiorganisaatiossa. Kuulusteluissa ja päätöksenteossa hän on älykäs ja kylmäverinen – tarkka huomioimaan pienimmätkin seikat. Anton Brekke epäilee murhan takana olevan taloudelliset motiivit. Lähtökohtaisesti epäilyn kohteina ovat kaikki murhatun liikemiehen kumppanit.
Tutkimusten edetessä kaksi aikakautta ja kaksi tapahtumapaikkaa alkavat nivoutua yhteen: New York ja Fredrikstad. Lopulta poliisiopiskelija-harjoittelija, jonka Brekke ottaa tutkimuksiin mukaan vähäiseksi avustajaksi, huomaa yllättävän seikan, jonka avulla tutkimuslangat sitoutuvat yhteen. Todellinen syyllinen paljastuu. Poliisille tulee kiire estää syyllisen seuraava kohtalokas liike.
Vaaran varjo
Venäläisen gangsteripomon lähettämä liettualainen pikkurikollinen Bernandas on ajamassa Norjaan laittoman lastin kanssa. Tavallinen salakuljetuskeikka. Rajoilla Bernandas pelkää eniten huumekoiria.
Norjaan saavuttuaan Bernandas kohtaa varsinaiset vaikeudet. Kontakti Norjassa ei saavukaan tarkoin sovitulle paikalle. Syrjäisellä maaseudulla kontaktia odotellessa Bernandasille selviää, minkälainen lasti hänellä on. Ympärillä on lunta puoleen sääreen, pakkanen kiristyy, on pilkkopimeää. Bernandas joutuu paniikkiin, murtautuu mökkiin ja yrittää pelastaa itsensä ja lastinsa.
Norjan Sarpsborgissa löydetään kotoaan julmasti murhattuna vanha opettaja Viggo Holm.
Murhatutkimuksen johtoon lähetetään rikospoliisista Kriposista Anton Brekke, joka pelaa suurilla panoksilla niin pokeripöydässä kuin poliisiorganisaatiossa. Hän on älykäs, kylmäverinen ja tarkka huomioija. Yleensä Brekke ottaa tutkimukset mielenkiintoisina haasteina. Nyt hän lähtee vastentahtoisesti paikkakunnalle lumen, pakkasen ja talven keskelle. Olisi muutakin tekemistä. Hän päättää suoriutua tutkimuksista nopeasti päästäkseen takaisin kotiin joulunviettoon.
Jan-Erik Fjell
Ilmiantaja
Alkuperäisteos: Tysteren
Kääntäjä: Hanna Arvonen
Ilmestynyt: Tammikuussa 2017
Vaaran varjo
Alkuperäisteos: Skyggerom
Kääntäjä: Hanna Arvonen
Ilmestynyt: Lokakuussa 2017
Lisätiedot ja arvostelukappalepyynnöt
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Sari Tuomaala
sari.tuomaala@harpercollins.fi
044 9876 989